torstai 27. helmikuuta 2014

"Tiiliseinä"

Teen koulun käytävällä tällaista tiiliseinä-imitaatiota. Seinä on kyllä ihan oikeastikin tiiliseinä, mutta edellinen työskentelijä oli tasoittanut sen. Löysin ohjeet Kuviointi- ja koristemaalauksen käsikirjasta (Kerry Skinner). Tiiliseinä-imitaation lisäksi tähän tulee saman kirjan ohjeiden mukaan "vanha laastipinta".

Tarvikkeet:

Pohjamaaliksi jotain vaaleaa, himmeää lateksimaalia
Sävytyspastoja tai akryylivärejä (esim. luonnonsiena, poltettu siena)
Karkeuttavaa ainetta esim saumalaastia, kvartsihiekkaa
Akryylilasuuria
Harmaata lateksia





Aloitin työn tekemällä teipillä tiilikuvion. Teipin leveys on n. 1cm, tiilen korkeus n. 7 cm ja pituus 20 cm. Tiiliä varten sävytin kahteen eri purkkiin mielestäni sopivat värit (toisesta tuli vaaleampi ja keltaisempi ja toisesta tummempi ja punaisempi) . Pohjamaalin sävy vaikuttaa myös lopputulokseen, joten ei haittaa jos siinä on jo valmiiksi tiiliin sopivaa väriä.  Maalin joukkoon sekoitetaan myös vähän laastia, jotta se tulee paksummaksi ja karkeammaksi. Seos levitetään seinään lastalla aika ohuesti, eikä sitä kuulu saada ihan tasaiseksi. Tässä vaiheessa teipit kannattaa ottaa irti ja jättää työ kuivumaan. Jos teipit ottaa irti vasta työn kuivuttua saattaa myös tiilistä irrota "palasia". Seuraavana päivänä voi tehdä uuden kerroksen vanhan päälle. Pintaa voi myös hieman hioa jos se tuntuu liian karhealta.




Tein koko pinnan yli vielä väripesun poltetun sienan ja luonnon sienan värisen akryylivärin (yht. 1 osa) ja akryylilasuurin (2 osaa) seoksella.



Sekoitin harmaasta lateksimaalista ja saumalaastijauheesta "laastin" ja maalasin pienellä siveltimellä raidat. Ei haittaa vaikka niistä tulisi hieman epätasaisia.


 Vanhan laastipinnan tein lateksimaaleja ja laastijauhoa sekoittamalla samaan tyyliin kuin tiiliseinässäkin.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Aitoa marmoria maailmalla


Carrara-marmorilouhoksia


Marmorin työstöä

Omavalmisteiset sisämaalit

Mielenkiintoista ja aiheeseen liittyvää luettavaa löytyy myös Karoliina Hytösen opinnäytetyöstä vuodelta 2011.

Työstä löytyi muutama minulle uusi maaliresepti, sekä lähdekirjallisuusvinkkejä.

Kotimaalarin käsikirja

Löysin vaihteeksi taas googlella opinnäytetyöhöni liittyvää aineistoa, nimittäin Turun Ammattikorkeakoulun  julkaisun Kotimaalarin käsikirja. Plagioimaan en tietenkään aio ryhtyä, mutta hyviä kirjallisuusvinkkejä löysin lähdeluettelosta.


torstai 6. helmikuuta 2014

Malakiitti



Koulussa tekemäni malakiitti-imitaatio.

Tarvikkeet:

Turkoosinvihreää Otexia pohjamaalaukseen

Öljylasuuri:
½ osaa vernissaa
½ osaa tärpättiä
vähän serotiinia

Taiteilijaöljyvärituubit:
Luonnon umbra
Viridianvihreä

Mukailumaalaustarvikkeita


Hakkuri ja luonnonsieni

Modlari, kumi- ja teräskampoja

Häiventimiä ja piiska

Suonistimia ootraukseen

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ootrausvideoita




tammiootraus

Marmorointi

Marmorointi tarkoittaa kivipinnan jäljittelyä maalaamalla. Tunnetuimpia ja taitavampia kivenmukailijoita ovat Thomas Kershaw ja John Taylor, jotka elivät Englannissa 1800-luvulla.

Kivilajit voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:
Magmakivet: mm. graniitti, porfyyri, labradoriitti. Magmakivet ovat muodostuneet maapallon sulien ainesten kiteytyessä maanpinnalla tai syvällä maan sisässä. Koostumus on rakeinen.
Sedimentit: mm. kalkkikivi, hiekkakivi,breksia, kipsi. Minkä tahansa kivilajin rapautuessa kivijäänteet kerrostuvat merenpohjaan tai kuivalle maalle ja näin syntyvät sedimentit. Tunnusomaista näille on kerroksellisuus.
Metamorfiset kivet: marmorit. Metamorfisten kivien ominaisuuksia ovat suurikiteisyys, yhdensuuntainen rakenne sekä liuskeisuus, niiden alkuperä voi olla magmaattinen tai sedimenttinen.

Mukailutöissä jäljitellään myös useita koriste- ja korukiviä esim. malakiitti ja akaatti.

Lähde: Karijärvi, Päivi: Koristemaalaus (1992)

Hakusanoja:
faux marble
marble veining
vert de mer
carrara

Ootraus

Ootrauksella tarkoitetaan mukailumaalausta, jossa imitoidaan puupintaa. Aikoinaan ootrausta käytettiin kun ei ollut varaa kalliista puulajeista tehtyihin huonekaluihin. Ja näin saatiin edukkaampikin puu näyttämään arvokkaalta teakilta tai palisanterilta.

Puun rakenne:

Lehtipuun huokoset ovat hyvin näkyvillä, mutta vuosirenkaita on vaikea erottaa. Havupuissa asia on päin vastoin.


Hakusanoja:
graining
faux wood
woodgraining
oak
mahogany

Decos




Näytteitä Decos:lta

Mahonki

Tässä tekemäni mahongin ensimmäinen kerros

Nahka

Tähänkin sain idean Kerry Skinnerin Kuviointi- ja koristemaalauksen käsikirjasta.

Nahan mukailuun tarvitaan:
eri sävyisiä ruskeita, himmeitä lateksimaaleja
tasoitetta
poltetun umbran väristä akryyliväriä

Tässä levy on jo kertaalleen pohjamaalattu ja maalattu myös tasoitteen ja maalin sekoituksella (1 osa tasoitetta 2 osaa maalia). Tähän kolmanteen kerrokseen tarvitaan edellisen kerroksen maalia, jota ohennetaan vedellä. Maalataan peittävä kerros ja jätetään kuivumaan.
Neljäs kerros tehdään vaaleamman ruskean ja tasoitteen sekoituksesta ja se taputellaan pintaan lattasiveltimellä ja tasoitetaan kostealla rievulla niin että pintaan tulee sekä sileitä että karheita alueita. Ja jätetään kuivumaan.


Tässä työvaiheessa piti käyttää mielikuvitusta työvälineen etsinnässä.

Eli kun pinta on kuivunut voi siihen kevyesti kaivertaa  epätasaisia ja katkonaisia piirtoja ja juonteita. Pintaa voi tässä vaiheessa hioa kevyesti hienolla vesihiomapaperilla. Tämän jälkeen pinnalle levitetään halutun väristä akryyliväriä, kerroksia voi olla useampikin. Ja lopuksi kuiva työ lakataan.





Bioboya

Mielenkiintoiselta vaikuttava luontoystävällinen maali. Nettisivut olivat suoraan sanottuna "körtsät", mutta ehkä ne olivat vielä kesken. Tuotteesta ja itse yrityksestä olisi kiva saada lisätietoja.