Kalkkimaalin sävytyksessä käytetään yleisimmin epäorgaanisia maavärejä. Keinotekoisesti valmistetut pigmentit eivät ole niin hyviä (esim. punainen rautaoksidi muuttuu jo muutamassa vuodessa marjapuuron väriseksi)
Kultaokra on eniten käytetyin, sitä voidaan käyttää niin yksinään kuin yhdessä muiden pigmenttien kanssa.
Kirkkaat sävyt eivät sovellu kalkkimaalin sävytykseen.
Vihreistä kromioksidivihreä on ainoa sävytykseen käyvä pigmentti, sinisistä taas koboltin sininen on käytössä todettu kestävimmäksi. Molemmista löytyy valitettavasti myös sekoituksia, jotka eivät sovellu maalin sävytykseen.
Oksidimusta ja kimrööki on sekoitettava todella huolellisesti sillä näillä on taipumus erottua maalista.
Maalarin valkoinen saadaan luonnon umbralla. Muitakin vaihtoehtoja on toki, mutta niissä joudutaan käyttämään kahta tai kolmeakin pigmenttiä.
Sävyttäminen aloitetaan sekoittamalla kuivat jauhepigmentit kalkkiveteen löysäksi tahnaksi noin 2 vrk ennen käyttöä. Tahna voidaan tarvittaessa siivilöidä jos pigmentit eivät ole kunnolla sekoittuneet.
60-luvulla kalkkimaalia alettiin sävyttää muovimaalin kantasävyillä, puna- ja keltamultasävytykset tehtiin helppouden ja edullisuuden vuoksi entiseen tapaan.
Myös pastavärisävytyksiä kokeiltiin, mutta ne epäonnistuivat poikkeuksetta maalin emäksisyyden ja liian heikon auringon UV-säteiden kestävyyden vuoksi.
Kalkkitahnassa kuiva-ainesprosentti on n. 50% ja sitä pidetään laskennallisena perusteena. Siihen voidaan sekoittaa 80-100g kuivia pigmenttejä / 1 kg. Jos pigmenttiä on liikaa -> sateella maali valuu ja tehty työ on lyhytikäinen.
Sävytyksen onnistuminen on kiinni kalkkitahnan ja pigmenttien laadusta. Pigmenttien laatu on kuitenkin heikentynyt raskasmetallien poiston myötä eikä kaikkia sävyjä pystytä enää valmistamaan,
Lähde: Järvinen, Kalevi: Kalkki: Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt. 2005